Vanhaan aikaan, vaikkapa sata vuotta sitten, eivät rouvat kaupungeissa juuri milloinkaan imettäneet lapsiaan, eikä hoitamiseenkaan liiennyt paljon aikaa. Koska ei ollut seimiä eikä tarhoja, saatika perhepäivähoitajia, oli lastenhoitajia ja imettäjiä. Heidät erotti tässä pariisilaisessa puistossa pitkistä viitoista ja pitkänauhaisista myssyistä, imettäjien ja hoitajien työpuvuista. Pienillä tytöillä taas oli aina puhtaan valkeat, hienon hienot pitsimekot, pienet pojat saivat ankaran mustat takit ja polvihousut sekä mustan lippalakin päähän.
Taiteilija Albert Edelfeltin mielestä lapset olivat erittäin huonoja malleja. Ne olivat häiritsevän äänekkäitä ja liikkuvaisia, niiden kanssa oli vaikea keskustella asiallisesti. Itse asiassa niiden kanssa oli vaikea keskustella ollenkaan. Järkevän mallina istumisen sijaan ne tuon tuostakin kipaisivat pyörittämään vannettaan tai läpsyttelemään hiekkakakkujaan tai viilettämään hevosleikeissä tavoittamattomiin. Niinpä taiteilija suurimpaan hätään ostikin itselleen vauvanuken ja sille sopivat vaatteet voidakseen tutkia malliaan kaikessa rauhassa ilman että sille tuli nälkä tai jano tai univelkaa.
Pariisin Luxembourgin puistossa on nopeasti ohi menevän hetken
kuvaus. Vain puoli minuuttia ja kuvan pieni tyttö pyörittäisi jo taas
vannettaan, hiekkakakku valmistuisi ja aurinkokin ehkä menisi pilveen.
Tuon pienen pienen hetken maalaamiseen kului Albert Edelfeltiltä kaksi
vuotta.
Adolf von Becker : Äidin iloa ; Albert Edelfelt : Kuningatar Blanka
Gunnar Berndtson : Morsiamen laulu
Albert Edelfelt : Pariisin Luxembourgin puistossa
Ville Vallgren : Ruusutanssi
Hugo Simberg : Hartaus
Tyko Konstantin Sallinen : Pyykkärit
Verner Thomé : Kylpeviä poikia