Taide etsiytyi 20-luvulla myös kohti saksalaista Neue Sachlichkeitia , uusasiallisuutta. Ragnar Ekelund (1892 - 1960) kuvasi sitä, mitä ajan kirjallisuuskin innostuneesti painotti, kaupunkia. Mutta Ekelundin kaupunki on kaukana Tulenkantajien iloisesta 20-luvusta ja koneromantiikasta. Se on paljas ja alakuloinen, hiljaisen runollinen rauhan tyyssija. Ekelundille katu merkitsi yhtä voimakasta innoituksen lähdettä kuin Gallen-Kallelalle Karjala. Myös ensimmäinen runokokoelma Kadun runoja liittyi tähän aihepiiriin ( Nôtre-Dame 1925).
Joulukuun synkkä päivä lopuillaan.
Pimeän huntu yllä rakennusten.
Yön varjot raskaan-harmaat valtaa maan.
Mieshahmon kanssa joudun vastatusten.
Mies tuntematon, vaatteet kosteat.
Joka askel lokaan uppoaa sen kuulun.
Kuin itkun nyyhkettä on huokaus tuulen.
Ja katulyhdyt välkkyy kalvakat.
(Suomennos Viljo Kojo)
![[SEURAAVA SIVU]](/fng/pic/www4/common/arrow/nuoli2.gif){kind=icon}
Menneisyys, nykyisyys vai tulevaisuus ? Kuvataiteen linjanvedon vaikeus 1920-30 -luvuilla 
Ernst Krohn : Koulutyttö Sakari Tohka : Nuoruus Eemu Myntti : Uimarannalla Yrjö Saarinen : Lepohetki Vilho Lampi : Raita Saunan katto Eero Nelimarkka : Neiti Kekäläinen Kaupungin melu ja hiljaisuus Väinö Kunnas : Kaupunkikuva Harmaa tanssi Sulho Sipilä : Luistinrata Sisäkuva, soittava nainen Ragnar Ekelund : Nôtre-Dame Olli Miettinen : Asetelma, La Piste II Birger Carlstedt : Paysage étrange Edwin Lydén : Ukonilma Otto Mäkilä : Kesäyö Satu Wäinö Aaltonen : Jean Sibelius Paavo Nurmi Graniittipoika Kahlaaja Aleksis Kivi, luonnos
