Edwin Lydénin müncheniläisistä taiteilijapiireistä saamat vaikutteet teet siirtyivät edelleen hänen piirinsä nuoremmille taiteilijoille, ennen kaikkea Otto Mäkilä lle (1904 - 1955). Tällä oli kouluajoista lähtien ollut selvä pyrkimys kansainvälisiin yhteyksiin, näkemyksen avartamiseen ja uusien mahdollisuuksien löytämiseen. Opiskelumatka Pariisiin toi Mäkilän keskelle voimakasta surrealistista toimintaa: André Breton julkaisi Surrealismin toisen manifestin, Salvador Dali, Max Ernst ja René Magritte pitivät näyttelyitä ja esittelivät unesta ja piilotajunnasta esiin nousseita näkyjään.
Ensimmäisen Pariisin matkani jälkeen olin pitkän aikaa maalaamatta: tappelin probleemien kanssa löytääkseni oman itseni. Maalaukseni ja otteeni muuttuivat nähtyäni modernien maalarien töitä - en päässyt enää sisälle paimenidylleihin. Ennen Pariisin matkaa maalasin mallin mukaan, silloin riitti karaktääri ja luonnollisuus, mutta nyt käytän mallia vain lähtokohtana ja maalaan sisäisen näkemykseni mukaisesti.
![[SEURAAVA SIVU]](/fng/pic/www4/common/arrow/nuoli2.gif)
Menneisyys, nykyisyys vai tulevaisuus ? Kuvataiteen linjanvedon vaikeus 1920-30 -luvuilla 
Ernst Krohn : Koulutyttö Sakari Tohka : Nuoruus Eemu Myntti : Uimarannalla Yrjö Saarinen : Lepohetki Vilho Lampi : Raita Saunan katto Eero Nelimarkka : Neiti Kekäläinen Kaupungin melu ja hiljaisuus Väinö Kunnas : Kaupunkikuva Harmaa tanssi Sulho Sipilä : Luistinrata Sisäkuva, soittava nainen Ragnar Ekelund : Nôtre-Dame Olli Miettinen : Asetelma, La Piste II Birger Carlstedt : Paysage étrange Edwin Lydén : Ukonilma Otto Mäkilä : Kesäyö Satu Wäinö Aaltonen : Jean Sibelius Paavo Nurmi Graniittipoika Kahlaaja Aleksis Kivi, luonnos
