Eemu Myntin (1890 - 1943) esiintyminen 20-luvun alussa oli vielä osoitus ekspressionismin voimasta. Myntin ekspressionismilla oli luja rakenteellinen pohja, mutta kaiken kattoi alleen kirkas valo ja hehkuvat värit: - taiteilijan täytyy käydä käsiksi tunnelmaan ja repiä se irti muista tunnelmista ja vahvistaa ja kasvattaa sitä kunnes se sykkii kuin sydän .
Tarvittaessa Myntti saattoi selittää maalaustensa jokaisen
siveltimenvedon tarpeellisuuden. Maailma vain ei ollut valmis
vastaanottamaan kaikkia niitä ajatuksia, joita päässä pyöri:
On vain ikävää, että en koskaan voi olla oma itseni.
Jos sommittelen jotain, niin minut leimataan hulluksi - minkä
tähden? En löydä siihen muuta selitystä kuin että suunnitelmani
eivät sisällä sitä vissiä prosenttia tylsyyttä, mikä yleensä vaaditaan.
Jumala antakoon hysteriaa ja siitä tulevaa voimaa, sillä rauha ja
tyytyväisyys on surma kaikelle elolliselle. Tämä on minun
testamenttini.
Menneisyys, nykyisyys vai tulevaisuus ? Kuvataiteen linjanvedon vaikeus 1920-30 -luvuilla
Ernst Krohn : Koulutyttö
Sakari Tohka : Nuoruus
Eemu Myntti : Uimarannalla
Yrjö Saarinen : Lepohetki
Vilho Lampi : Raita
Saunan katto
Eero Nelimarkka : Neiti Kekäläinen
Kaupungin melu ja hiljaisuus
Väinö Kunnas : Kaupunkikuva
Harmaa tanssi
Sulho Sipilä : Luistinrata
Sisäkuva, soittava nainen
Ragnar Ekelund : Nôtre-Dame
Olli Miettinen : Asetelma, La Piste II
Birger Carlstedt : Paysage étrange
Edwin Lydén : Ukonilma
Otto Mäkilä : Kesäyö
Satu
Wäinö Aaltonen : Jean Sibelius
Paavo Nurmi
Graniittipoika
Kahlaaja
Aleksis Kivi, luonnos