Meillä ei ole vielä keksitty nykyaikaa.
Tulenkantajat
oli ajan tulisieluinen modernistinen taiteilijaryhmittymä,
joka uskoi uuteen aikaan, koneromantiikkaan, elämänpalvontaan,
ennakkoluulottomuuteen ja rohkeuteen. Tulenkantajien kirjallisesta
piiristä iskettiin voimakkaimmin kuvataiteen nationalistisia arvoja vastaan.
Olavi Paavolainen kirjoitti vuonna 1927 kirjeessään Katri Valalle:
Ja niin läksin matkalle etsimään nykyaikaa. Etsimään
uutta maailmaa ja uutta ihmistä. Pakenin tuhatjärviä ja raikkaita
havumetsiä ja aaltoilevaa päivänkakkaraniittyjä löytääkseni
bentsiinisäilioitä, nostoraana- ja savupiippuaarnioita ja
asfalttimaanteitä. Pakenin lannan ja vastakynnetyn mullan tuoksua
löytääkseni savun ja kivihiilenmurskan lemun. Pakenin, hurskasta
kurjuutta, löytääkseni työmiehiä, jotka omistavat Citroënin osaavat
algebraa.
Menneisyys, nykyisyys vai tulevaisuus ? Kuvataiteen linjanvedon vaikeus 1920-30 -luvuilla
Ernst Krohn : Koulutyttö
Sakari Tohka : Nuoruus
Eemu Myntti : Uimarannalla
Yrjö Saarinen : Lepohetki
Vilho Lampi : Raita
Saunan katto
Eero Nelimarkka : Neiti Kekäläinen
Kaupungin melu ja hiljaisuus
Väinö Kunnas : Kaupunkikuva
Harmaa tanssi
Sulho Sipilä : Luistinrata
Sisäkuva, soittava nainen
Ragnar Ekelund : Nôtre-Dame
Olli Miettinen : Asetelma, La Piste II
Birger Carlstedt : Paysage étrange
Edwin Lydén : Ukonilma
Otto Mäkilä : Kesäyö
Satu
Wäinö Aaltonen : Jean Sibelius
Paavo Nurmi
Graniittipoika
Kahlaaja
Aleksis Kivi, luonnos