Suomen taiteilijakunnan harvalukuisuuteen vaikutti luonnollisesti osaltaan se, ettei maassa edelleenkään annettu minkäänlaista taideopetusta. Vaati suurta sitkeyttä, määrätietoisuutta ja varallisuutta jättää kotimaa ja lähteä vieraisiin oloihin oppia saamaan. Oman taidekoulun puuttumiseen alettiin kuitenkin vähitellen kiinnittää vakavaa huomiota. Sitä mukaa kuin taiteen kansallinen ja sivistyksellinen merkitys tajuttiin, nousi kysymys koulutuksesta yhä useammin esille.
Järjestäytynyt taideopetus lähti liikkeelle Turusta, maan vanhasta pääkaupungista. Vuonna 1830 teki maalarimestari Carl Gustaf Söderstrand aloitteen maalarikoulun aloittamisesta. Kyseessä oli ennen kaikkea käsityöläiskoulu, mutta taustalla oli kunnianhimoisempiakin pyrkimyksiä. Puolitoista vuosikymmentä myöhemmin muutettiin maalariammattilaisten koulu piirustuskouluksi, tarkoituksena suunnata koulutus kohti yhä taiteellisempia päämääriä.
Turun piirustuskoulu ennakoi suuria muutoksia: elettiin maan taide-elämän järjestäytymisen aikaa. Vuotta 1846 voidaan syystä pitää Suomen taiteen suurena vuotena, sillä silloin perustettiin Suomen Taideyhdistys. Järjestön tehtävänä oli luoda maan taide-elämän perusta. Suomessahan ei ollut taidemuseoita, ei vakituisia näyttelyitä, ei myöskään julkista taiteen arviointia. Yhdistys otti kunnianhimoiseksi tavoitteekseen kantaa huolta kaikista näistä taide-elämän osa-alueista. Lisäksi haluttiin huolehtia siitä, että maassa ylipäätään oli taiteilijoita. Lahjakkuudet oli löydettävä, heitä oli etsittävä ympäri maata saamaan koulutusta ja harjoitusta tulevaan tehtäväänsä maan taide-elämän tukipylväinä, kansallisen kulttuurin työntekijöinä.
Yhdistyksen luonteen määräsi kauan kirjallisuushistorioitsija, runoilija Fredrik Cygnaeus, jonka elämänikäisenä haaveena oli vielä korkeampi päämäärä, suomalainen taideakatemia. Taiteen alalla Cygnaeus oli ajan autoritaarisen yhteiskuntajärjestelmän tyypillinen edustaja. Hän määräsi, ohjasi, kannusti ja järjesti Suomen hiljalleen viriävää taide-elämää parhaaksi katsomaansa suuntaan.
Näin Suomen Taideyhdistyksestä tuli se määräävä voima, kantava järjestelmä, jonka avulla saatiin keskitetyksi ne yhteiskunnalliset tahot, jotka kykenivät luomaan pohjan kansalliselle kulttuurille. Taideyhdistyksen ydinjoukon muodosti Fredrik Cygnaeuksen yhteiskunnallisia vaikuttajia. Mukaan mahtui myös yksi harvalukuisen taiteilijakunnan edustaja.
Taideyhdistyksen puheenjohtaja vapaaherra Carl Johan Walleen hoiti asioita kirjailija-lehtimies August Schaumanin mukaan juhlallisen arvokkaasti: Puheenjohtaja Walleen oli mahtava mies ja hän ymmärsi suhtautua asioihin virallisesti. Hänen välityksellään oli yhdistykselle suotu armo saada suuriruhtinas Aleksanteri (yhdistyksen perustamisen aikaan vuoden vanha, sittemmin keisari Aleksanteri III) korkeaksi suojelijakseen, ja kun vuosipäivä oli saman korkean suojelijan syntymäpäivä, oli tämä vietettävä samoin kuin keisarillisina juhlapäivinä oli tapana; itse yhdistyksen silloisessa huoneistossa Heidenstrauchin talossa Kauppatorin varrella pidettävään kokoukseen oli kaikkien saavuttava täydessä juhla-asussa virkapukuineen, ritarimerkkeineen ja nauhoineen ...
Kun Suomen ensimmäinen taidenäyttely Taideyhdistyksen perustamista edeltäneenä vuonna pidettiin, luonnehdittiin tapausta lehdistössä toteamalla, että 'näyttelyn pääasiallinen ja ehkä ainoa merkitys oli siinä, että se oli alku jollekin'. Mutta vaikka taide-elämä vasta aloittelikin kasvuaan, oli tärkein kuitenkin saavutettu: kiinnostuksen herättäminen kuvataiteisiin. Säätyläisten piirustusharrastus katsottiin nyt osaksi yleissivistystä ja piirustusta pidettiin hauskana ajanvietteenä.
Romantiikan aika 
Alexander Lauréus : Nuori nainen pelaamassa pasianssia Talonpoikaistanssit Suomessa Metsästäjiä nuotiolla linnanraunion luona Munkki viinikellariksi muutetuissa raunioissa Gustaf Wilhelm Finnberg : Anton af Tengström Vapaaherra Rabbe Wreden muotokuva Johan Erik Lindh : Jacobina ja Helena Simelius Kuvataide-elämä järjestäytyy