Kaksi suomalaista kuvanveistäjää sijoittuu vaiheeseen, jossa veistoksellinen realismi vielä etsi suhdettaan historiallisiin ja mytologisiin aiheisiin. Walter Runeberg (1838 - 1920) oli menestyksekkäästi harjoittanut opintoja ensin Kööpenhaminassa, sittemmin Roomassa ja Pariisissa ja ryhtynyt määrätietoisesti pyrkimään Sjöstrandin rinnalle maan johtavaksi kuvanveistäjäksi. Sjöstrandin varovainen klassismi ja hienoinen romantiikka joutui vastatusten Runebergin ihanteellisen klassismin, voimakkaan idealismin ja orastavan realismin kanssa. Walter Runebergin arvomaailman lähtökohta on selvä, taiteilijan isä oli kansallisrunoilija Johan Ludvig Runeberg.
Walter Runeberg oli Roomassa ahkerasti tutkinut antiikin
veistoksia ja lähettänyt näytteitä töistään kotimaahan. Marmorinen
Apollo ja Marsyas
(1874) syntyi helsinkiläisrouvien
arpajaisilla keräämien varojen turvin. Kyseessä on Suomen ensimmäinen
suuri marmoriveistos. Olympoksen valon jumala on voittanut soittokilvassa
haastajansa, pimeyden ja maallisuuden edustajan Marsyaksen. Apollo on
ruumiillistettu ylevään ja ihannoidun kauniiseen vartaloon, Marsyas
kyyristelee maallisten intohimojensa kahleissa. Runeberg kuvasi kertomuksen
ylevän ja voittoisan puolen. Tarun jatko tulee veistoksessa esille vain
Marsyaksen syliin heitetyn vuohennahan muodossa: Apollo nylki vuohen
sukua edustavan satyyrin elävältä.
Realismin ja kansallisromantiikan vuosikymmenet
Walter Runeberg : Apollon ja Marsyas
Amor ja Bacchus lapsina
Johannes Takanen : Aino, merelle katsova
Andromeda
Kansallisromanttinen karelianismi
Adolf von Becker : Äidin iloa
Victor Westerholm : Knutsbodan vuoret
Kukkivia hedelmäpuita, Suresnes
Albert Edelfelt : Taiteilijan sisaren Ellen Edelfeltin muotokuva
Kuningatar Blanka
Lapsen ruumissaatto
Louis Pasteurin muotokuva, harjoitelma
Pariisin Luxembourgin puistossa
Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä
Gunnar Berndtson : Peilin ääressä
Morsiamen laulu
Aukusti Uotila : Lammaspaimen
Kalastuspaikka kuutamolla
Akseli Gallen-Kallela : Kullervon kirous
Ilmarinen kyntää kyisen pellon, luonnos Pariisin paviljongin kupolifreskoihin
Poika ja varis
Mädäntynyt kuha
Aino-taru, triptyykki
Lemminkäisen äiti
Velisurmaaja
Tytön pää, Pikku Anna
Kevät, esityö Juséliuksen mausoleumin freskoa varten
Démasquée
Eero Järnefelt : Taiteilijan pojan muotokuva
Matilda Wrede
Kaislikkoranta
Syysmaisema Pielisjärveltä
Raatajat rahanalaiset (Kaski)
Pekka Halonen : Viulunsoittaja
Oijustie
Avannolla
Syksyinen raita
Tienraivaajia Karjalassa
Helene Schjerfbeck : Vihreä asetelma
Pukukuva I
Toipilas
Kansakoulutyttö
Omakuva, musta tausta
Punatäpläinen omakuva
Maria Wiik : Hilda Wiikin muotokuva
Maailmalle
Juho Rissanen : Sokea
Povarissa
Rauta kaulassa
Lapsuuden muisto (Miehet, poika ja isä)