Helene Schjerfbeck työskenteli hitaasti. Yhden kuvan tekemiseen saattoi mennä vuosia. Asetelman hedelmät ehtivät pahentua ja kukat kuihtua ennen kuvan valmistumista. Vuosien päästä hän saattoi kaivaa uudelleen esiin kesken jättämänsä työn. Taiteilija hankasi ja raaputti, hioi värin ohueksi aivan pintaan ja raaputti jälleen pois. Lopulta kangas saattoi olla aivan puhki, väri kuultavana kalvona.
Kansakoulutytön
(1908) maalaaminenkin kesti monta
kuukautta. Pieni alakouluikäinen tyttö saapui taiteilijan malliksi
eräänä pimeänä marraskuun päivänä. Taiteilija ihastui lapseen heti,
tämä
oli suomalaistyyppinen ja hauska maalata. Tyttö loistaa
kuin pieni keltainen kuu pimeässä.
Mikään ei saanut rikkoa
tytön arkaa olemusta, väreissäkin on melkein vain mustaa, harmaata ja
ruskeaa, taustan kalpean punainen väriraita tukemassa tytön pientä
hahmoa.
Realismin ja kansallisromantiikan vuosikymmenet
Walter Runeberg : Apollon ja Marsyas
Amor ja Bacchus lapsina
Johannes Takanen : Aino, merelle katsova
Andromeda
Kansallisromanttinen karelianismi
Adolf von Becker : Äidin iloa
Victor Westerholm : Knutsbodan vuoret
Kukkivia hedelmäpuita, Suresnes
Albert Edelfelt : Taiteilijan sisaren Ellen Edelfeltin muotokuva
Kuningatar Blanka
Lapsen ruumissaatto
Louis Pasteurin muotokuva, harjoitelma
Pariisin Luxembourgin puistossa
Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä
Gunnar Berndtson : Peilin ääressä
Morsiamen laulu
Aukusti Uotila : Lammaspaimen
Kalastuspaikka kuutamolla
Akseli Gallen-Kallela : Kullervon kirous
Ilmarinen kyntää kyisen pellon, luonnos Pariisin paviljongin kupolifreskoihin
Poika ja varis
Mädäntynyt kuha
Aino-taru, triptyykki
Lemminkäisen äiti
Velisurmaaja
Tytön pää, Pikku Anna
Kevät, esityö Juséliuksen mausoleumin freskoa varten
Démasquée
Eero Järnefelt : Taiteilijan pojan muotokuva
Matilda Wrede
Kaislikkoranta
Syysmaisema Pielisjärveltä
Raatajat rahanalaiset (Kaski)
Pekka Halonen : Viulunsoittaja
Oijustie
Avannolla
Syksyinen raita
Tienraivaajia Karjalassa
Helene Schjerfbeck : Vihreä asetelma
Pukukuva I
Toipilas
Kansakoulutyttö
Omakuva, musta tausta
Punatäpläinen omakuva
Maria Wiik : Hilda Wiikin muotokuva
Maailmalle
Juho Rissanen : Sokea
Povarissa
Rauta kaulassa
Lapsuuden muisto (Miehet, poika ja isä)