Rissasen raskaimpiin lapsuuden muistoihin kuului pienenä poikana koettu isän kuolema. Ryyppyretkeltä palatessaan tämä ei jaksanut kotiin saakka, vaan jäätyi kuoliaaksi läheisen järven jäälle. Sieltä hänet kantoivat kotiin muutamat lähirannan vankilan vangit. Rissanen suunnitteli Lapsuuden muistoa kolmiosaiseksi triptyykiksi, isän kuoleman eri vaiheita kuvaavaksi kertomukseksi. Työ ei koskaan valmistunut, jäljelle jäi vain monia harjoitelmia ja esitöitä. Äiti itkevät pikkusiskot helmoissaan seuraa ruumiin kantamista, pieni Juho Rissanen seuraa hämmentyneenä sivusta. Tai äiti kuljettamassa reellä ruumisarkkua, lasten auttaessa miten parhaiten kykenivät.
Savonkylä, sen ihmiset, maisemat ja tapahtumat olivat Juho Rissasen taiteen elävä lähtökohta. Ulkomaanmatkat eivät kyenneet pitkään aikaan saamaan häntä innostumaan. Italian matkalta palattuaan Rissanen puhui antiikin raunioista, jotka olivat 'mädänneitä rakennuksia täynnä ikävänmakuista ilmaa'. Eikä voittanut Savonkylän maisemia moni paikka Suomessakaan. Kun Pekka Halonen kutsui Rissasta maalaamaan Halosenniemeen Tuusulanjärvelle, Rissanen ei ymmärtänyt mitä siellä oli maalaamista; Tuusulanjärvi oli hänestä vain 'haiseva lätäkkö'.
Realismin ja kansallisromantiikan vuosikymmenet
Walter Runeberg : Apollon ja Marsyas
Amor ja Bacchus lapsina
Johannes Takanen : Aino, merelle katsova
Andromeda
Kansallisromanttinen karelianismi
Adolf von Becker : Äidin iloa
Victor Westerholm : Knutsbodan vuoret
Kukkivia hedelmäpuita, Suresnes
Albert Edelfelt : Taiteilijan sisaren Ellen Edelfeltin muotokuva
Kuningatar Blanka
Lapsen ruumissaatto
Louis Pasteurin muotokuva, harjoitelma
Pariisin Luxembourgin puistossa
Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä
Gunnar Berndtson : Peilin ääressä
Morsiamen laulu
Aukusti Uotila : Lammaspaimen
Kalastuspaikka kuutamolla
Akseli Gallen-Kallela : Kullervon kirous
Ilmarinen kyntää kyisen pellon, luonnos Pariisin paviljongin kupolifreskoihin
Poika ja varis
Mädäntynyt kuha
Aino-taru, triptyykki
Lemminkäisen äiti
Velisurmaaja
Tytön pää, Pikku Anna
Kevät, esityö Juséliuksen mausoleumin freskoa varten
Démasquée
Eero Järnefelt : Taiteilijan pojan muotokuva
Matilda Wrede
Kaislikkoranta
Syysmaisema Pielisjärveltä
Raatajat rahanalaiset (Kaski)
Pekka Halonen : Viulunsoittaja
Oijustie
Avannolla
Syksyinen raita
Tienraivaajia Karjalassa
Helene Schjerfbeck : Vihreä asetelma
Pukukuva I
Toipilas
Kansakoulutyttö
Omakuva, musta tausta
Punatäpläinen omakuva
Maria Wiik : Hilda Wiikin muotokuva
Maailmalle
Juho Rissanen : Sokea
Povarissa
Rauta kaulassa
Lapsuuden muisto (Miehet, poika ja isä)