Puhtaan paletin aika

Tuskin oli Suomessa vakuututtu siitä, että maan taide oli omaleimaista ja korkeatasoista, kun uudet suuntaukset alkoivat jyrkästi muuttaa eurooppalaisen taiteen kuvaa. 1900-luvun alku oli suurta murroskautta. Paljon äsken syntyneestä vanheni nopeasti. Ranskalaiset ekspressionistit, fauvistit, herättivät pahennusta, lisää muutoksia toivat tullessaan kubistit. Taiteen perinteiset kauneusarvot, harmonia, sopusointu, tasapaino saivat uuden sisällön.

Pariisin maailmannäyttelyn menestyksen hellimät suomalaistaiteilijat pysyivät erossa näistä mannermaisen taiteen uusista suuntauksista. Taiteen johdossa olivat samat henkilöt, jotka olivat vaikuttaneet maan kulttuurielämän voittoon ja voimaan. Heillä ei ollut mitään syytä muuttaa linjaansa. Kaikki oli hyvin.

Sitä suurempi oli takaisku, kun Suomi kahdeksan vuotta Pariisin vuoden 1900 maailmannäyttelyn jälkeen uudelleen pani esille parhaansa Pariisissa. Kritiikki ei ollut täysin tuomitseva, vaan vielä pahempaa: vain kohteliaan kiinnostunut. Vastaanotto oli kokonaan vailla sitä innostusta, minkä toivorikkaasti oli odotettu toistuvan. Ranskalaiset kriitikot oudoksuivat suomalaistaiteilijoiden vakavuutta, kirjallisuutta, tummuutta ja ilottomuutta. Siinä missä ranskalaiset itse räjäyttelivät värejä ja muotoja, suomalaiset pohdiskelivat ja kirjasivat ylös, hartaasti, rehellisesti ja mistään järkkymättä.

Näyttelyn saama vastaanotto pani maan taiteilijat arvioimaan tilannetta uudelleen. Uuden ajan profeetoiksi nousivat arkkitehdit Sigurd Frosterus ja Gustaf Strengell ohjeenaan kansainväliset kontaktit ja väriteoriat. Sateenkaaren värit, puhdas paletti, väriteorioiden tuntemus ja niiden rohkea soveltaminen - uusi aika tulisi koittamaan Suomellekin. Kaikki se kansallisten erikoispiirteiden korostaminen, joka vasta äsken oli ollut taiteen tärkein tehtävä, oli jätettävä syrjään. Nyt piti ottaa käyttöön uuden taiteen yleispätevät perusarvot.

Puhtaan paletin aika