Yleisötutkimuksen menetelmiä

Aki Taanilan kotisivut, HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu

  • Kattava oppimismateriaalipankki kvantitatiivisen tutkimuksen teosta; sisältää mm. määrällisen aineiston keräämistä, esittämistä ja kuvailua sekä tilastollista päättelyä koskevat tiedostot. Oppaissa on myös runsaasti selkeitä esimerkkejä ja ohjeita siitä, miten Excel 2007 ja 2010 voi käyttää aineiston käsittelyssä, kuvailussa sekä analysoimisessa.
  • Hyödyllisiä materiaaleja esimerkiksi:

Arts Victoria, Australia

  • Arts Victoria on julkinen toimija, jonka tarkoituksena on mm. kehittää ja edistää taiteen tuntemista, arvostusta ja saavutettavuutta sekä tehdä tutkimusta.
  • Sivuston osiosta Resources voi ladata hyödyllisiä oppaita evaluointiprojektien toteuttamiseen, kuten esimerkiksi verkkojulkaisun Visitor Research Made Easy, joka sisältää esimerkkitapauksia, ohjeita peruskävijätutkimuksen toteutukseen (Basic Visitor Research) ja kyselyjen analysointiin, ohjeita olemassa olevan tiedon hyödyntämiseen sekä myös syventävien kävijätutkimusten toteuttamiseen.

eMotion mapping museum experience, Sveitsi

  • Kyseessä on poikkitieteellinen tutkimusprojekti, jossa tarkasteltiin museokävijöiden kokemuksia. Tutkimus toteutettiin Art Museum St. Gallenissa Sveitsissä kesällä 2009, ja siinä käytettiin monentyyppisiä tutkimusmenetelmiä.
  • Tutkimusprojektissa tarkasteltiin kävijöiden kokemuksia sekä taiteellisilla että tieteellisillä menetelmillä – yhtenä menetelmänä käytettiin reittiseurantaa, jonka aikana tarkasteltiin mm. sitä, kuinka kauan museovieraat katselevat yksittäisiä taideteoksia, miten he lukevat informaatiota ja miten he suhtautuvat ripustukseen.

Falk, John H., 2010. Rethinking the Museum Visitor Experience (Video), Formidlingsseminar 2010.

  • Formidlingsseminarissa (2010) pitämässään esitelmässä John H. Falk esittelee teoriaansa museokäynnin konteksteista (henkilökohtainen, sosiaalinen ja fyysinen konteksti) sekä identiteetin merkityksestä käyntiin. Lisäksi hän pohtii sitä, millä tavoin museot voisivat hyödyntää kävijätutkimuksista saatua tietoa.
  • Tutustu myös John H. Falkin kirjallisuuteen, esimerkiksi:
    • Falk, John H. & Dierking, Lynn D., 2002. The Museum Experience. Washinton DC: Whalesback Books.
    • Falk, John H., 2009. Identity and the Museum Visitor Experience. California: Left Coast Press.

Alkuun

Karhio, Päivi, 2003.Miten lähestyä käymättömiä? Ei-kävijyyden esitarkastelua asiantuntijahaastattelujen valossa (pdf). Tutkimusraportti. Valtion taidemuseo: Taidemuseoalan kehittämisyksikkö Kehys.

  • Raportti pohtii eri alojen asiantuntijoiden näkökulmasta ei-kävijyyden problematiikkaa sekä esittelee mahdollisuuksia ei-kävijöiden tutkimiseen.

Korhonen, Petra, 2008. Museokävijän prosessikuvaus (pdf). Raportti 1/2008. Valtion taidemuseo: Kehittäminen ja yhteiskuntasuhteet Kehys.

  • Museokävijän prosessikuvaus on museovierailun eri vaiheiden kuvauksen menetelmä. Raportissa esitellään erilaisia laadullisia kävijätutkimusmenetelmiä. Sitä voidaan hyödyntää museoiden yleisösuhdetta arvioitaessa.

Lindholm, Arto & Simovaara, Jyrki & Cantell, Timo & Mielonen, Helena, 2011. Yleisötutkimus kulttuurialan opinnäytetyönä. Humanistinen ammattikorkeakoulu, Sarja C. Oppimateriaaleja 27.

  • Humanistisen ammattikorkeakoulun julkaisu tarjoaa työkalupakin yleisötutkimuksen tekemiselle opinnäytetyönä ja se on tarkoitettu ensisijaisesti ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen kulttuurialan oppikirjaksi. Kirja sisältää pohdintaa yleisötutkimuksen tekemisen haasteista ja sivuaa myös mm. ei-kävijyyttä.
  • Ladattavissa sähköisesti osoitteesta: https://publications.theseus.fi/handle/10024/34195

Menetelmäopetuksen valtakunnallinen tietovaranto. Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto FSD, Tampereen yliopisto.

  • Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto FSD:n ylläpitämä, tutkimusten menetelmäopetuksen tietovaranto. Erittäin kattava ja havainnollinen sivusto, jossa käsitellään erilaisia tutkimusmenetelmiä. KvantiMOTV on kvantitatiivisten menetelmien oppimisympäristö ja KvaliMOTV on kvalitatiivisten menetelmien verkko-oppikirja.

Tarralapuille kommentointi – menetelmä käyttäjäpalautteen keräämiseen, 2010. Valtion taidemuseo: Kehittäminen ja yhteiskuntasuhteet Kehys. Kulttuuria kaikille -palvelu.

  • Raportissa esitellään yhtä menetelmää suoran kävijäpalautteen keräämistä varten.
  • Kulttuuria kaikille -palvelun verkkosivuilta löytyy myös muita ohjeita, oppaita ja selvityksiä, joissa käsitellään kulttuurilaitosten yleisöjä.

Alkuun