Historia
Valtion taidemuseon juuret ulottuvat aikaan, jolloin Suomen Taideyhdistys aloitti toimintansa Helsingissä vuonna 1846. Taideyhdistyksen toimintojen jatkajaksi tuli vuodesta 1939 Suomen taideakatemian säätiö. Kansallista taidemuseotoimintaa harjoitettiin säätiömuotoisena aina vuoteen 1990, jolloin Valtion taidemuseo perustettiin opetusministeriön alaiseksi valtion laitokseksi.
Ajatus Suomen Taideyhdistyksen perustamiseksi esitettiin jo vuonna 1834. Virallisesti Taideyhdistys perustettiin 27.1.1846, ja sen ensimmäinen vuosikokous pidettiin 10.3.1846. Sen tehtävänä oli luoda perusta Suomen taide-elämälle, sillä perustamisaikana Suomessa ei ollut taidemuseoita eikä varsinaista taidekoulutusta.
Alkuaikoina Taideyhdistyksen tehtäviin kuului kehittää kuvataiteen tuntemusta ja järjestää jäsenmaksuilla puitteet kuvataiteen alkeiden opiskeluun. Toiminta keskittyi jäsenistön valitsemiseen, taideopetuksen, taideteosarpajaisten ja näyttelyiden järjestämiseen ja myöhemmin oman taidekokoelman keräilyyn, josta oli seurauksena pian myös Suomen ensimmäisen taidemuseon perustaminen.
Näyttelytoiminta käynnistyi 1847
Taideyhdistys huolehti taideopetuksesta ylläpitämällä piirustuskouluja. Helsingin Piirustuskoulu perustettiin 1848, ja Turun Piirustuskoulu siirtyi virallisesti Taideyhdistyksen haltuun 1852. Taideyhdistys tuki suomalaisia taiteilijoita apurahoin, joista esimerkkinä oli dukaattipalkinto. Sitä jaettiin uraansa aloitteleville taiteilijoille ja opiskelijoille vuodesta 1857 alkaen.
Taideyhdistys aloitti näyttelytoiminnan keväällä 1847, jolloin se järjesti ensimmäisen taidenäyttelyn Helsingissä. Näyttelyiden yhteydessä järjestettävät jäsenten keskeiset taideteosarpajaiset saavuttivat heti merkittävän aseman. Tämän jälkeen näyttelyitä järjestettiin vuosittain, ja ne esittelivät monien eri taiteilijoiden teoksia. Näyttelyt olivat avoimia myös Taideyhdistyksen jäsenistön ulkopuoliselle yleisölle.
Arpajaisten, näyttelyiden ja koulutustoiminnan vakiinnuttua Taideyhdistys aloitti oman taidekokoelman kartuttamisen. Kokoelman perustaksi muodostui vapaaherra Otto Wilhelm Klinckowströmin taidekokoelma, jonka keisari Aleksanteri II hankki ja lahjoitti 1851 yhdistyksen suojelijan Aleksanteri III nimissä Suomen Taideyhdistykselle. Lahjoitus käsitti 28 taideteosta. Nämä taideteokset muodostivat Suomen kansallisen taidegallerian ytimen.
Taidekokoelman kartuttaminen lisättiin virallisesti Taideyhdistyksen tehtäväksi sääntöuudistuksen yhteydessä vuonna 1868. Maalausten ja veistosten lisäksi se alkoi kartuttaa myös piirustus- ja grafiikkakokoelmaa. Lisäksi taidekokoelmien tutkimus käynnistettiin Taideyhdistyksen aikana 1800-luvun loppupuolella, jolloin lähdemateriaaliksi ryhdyttiin kokoamaan järjestelmällisesti kuvataideaineistoja.
Ensimmäinen suurlahjoitus vuonna 1876
Suomen Taideyhdistys vastaanotti toimintansa aikana useita merkittäviä kokoelmalahjoituksia ja talletuksia. Ensimmäinen suurlahjoitus oli Viktor Hovingin Taideyhdistykselle testamenttaama omaisuus ja taidekokoelma vuonna 1876. Herman Frithiof Antellin taidekokoelma ja rahasto lahjoitettiin 1893, Hjalmar Linderin kokoelmalahjoitus 1920 sekä Paul ja Fanny Sinebrychoffin 1921. Sinebrychoffin kokoelmat muodostavat nykyisen vanhaan eurooppalaiseen taiteeseen erikoistuneen Sinebrychoffin taidemuseon perustan. Kokoelmat avattiin yleisölle samana vuonna 27.9.1921 Sinebrychoffin residenssistä vuokratussa kolmen huoneen huoneistossa.
Suomen Taideyhdistys toimi useissa vuokrahuoneistoissa eri puolilla Helsinkiä ennen muuttoa Ateneumiin. Arkkitehti Theodor Höijerin (1843–1910) suunnittelema Ateneum-rakennus valmistui keväällä 1887, ja se vihittiin käyttöön 18.11.1887. Rakennuksessa sijaitsivat Taideyhdistyksen ja sen taidekokoelmien rinnalla yhdistyksen Piirustuskoulu sekä Suomen Taideteollisuusyhdistys, sen kokoelmat ja Veistokoulu. Taideyhdistyksen kokoelma vakautti asemansa Ateneumissa ja siitä muodostui ennen pitkää kuvataiteen kansallisgalleria.
Suomen Taideyhdistys hoiti museotoimintaa ja kuvataideopetusta lähes sata vuotta, kunnes sen museo- ja koulutoiminnot organisoitiin uudelleen perustamalla Suomen taideakatemia - Finlands Konstakademi -niminen säätiö 25.5.1939. Säätiön säännöt vahvistettiin 6.10.1939. Säätiön tarkoituksena oli Suomen kuvataiteen vaaliminen, kehittäminen ja tukeminen.
Vain kaksi päivää perustamisen jälkeen taidekokoelmat suljettiin yleisöltä sodan vuoksi viiden vuoden ajaksi. Ateneumin taidekokoelmat avattiin sotien jälkeen maaliskuussa 1946. Sinebrychoffin taidemuseohuoneisto avattiin uudelleen yleisölle vasta 22.1.1960.
Ateneumin taidekokoelmien osalta (vuodesta 1958 Ateneumin taidemuseo) toiminta tiivistyi heti sotien jälkeen. Kokoelmiin saatiin monta merkittävää lahjoitusta. Ostotoiminta pyrittiin sittemmin suuntaamaan sekä kotimaiseen että ulkomaiseen taiteeseen.
Lähes sadanviidenkymmenen vuoden aikana Ateneumin taidemuseon kokoelmat kasvoivat ennen museon valtiollistamista noin 20 000 teoksen kokoelmaksi. Myös Ateneumin näyttelytoiminta käynnistyi heti sodan jälkeen. Museoteosten perusripustuksen ohella järjestettiin erikoisnäyttelyjä yhä enenevässä määrin. Ulkomaisen taiteen esittelyn merkitys voimistui. Samoin yleisölle suunnattujen opastus- ja esitelmätilaisuuksien järjestämisestä tuli vakiintunut toimintamuoto.
Valtion taidemuseon toiminta alkoi 1990
Suomen taideakatemian säätiön organisaatiouudistuksen merkittävin rakenteellinen muutos oli valistusosaston (vuodesta 1973 näyttely- ja tiedotusosaston) perustaminen 27.11.1956. Osaton tehtäväksi tulivat mm. kiertonäyttelyiden järjestäminen ja myöhemmin kuvataiteen erityisaineistojen arkistointi ja tietopalvelu. Osasto lakkautettiin kuitenkin Valtion taidemuseon perustamisen yhteydessä ja sen dokumenttiarkistot liitettiin osaksi perustettua Kuvataiteen keskusarkistoa.
Valmistumisestaan saakka Ateneum-rakennuksen ongelmana oli tilan puute. Tietyin väliajoin esitettiin vaatimuksia joko Ateneumin laajentamisesta, pyhittämisestä ainoastaan museokäyttöön tai kokonaan uuden museon rakentamisesta.
Tilakysymysten osalta 1980-luku merkitsi suuria ratkaisuja. Opetusministeriö käynnisti Ateneum-rakennuksen peruskorjaus- ja laajennustyön lopullisen suunnittelun 20.5.1980. Korjauksen ajaksi säätiön väliaikaistiloiksi vuokrattiin Kiinteistö Kansakoulukatu 3. Ateneumin peruskorjauksen ollessa täydessä käynnissä tehtiin kuitenkin päätös Suomen taideakatemian säätiön museotoimintojen valtiollistamisesta ja Valtion taidemuseon perustamisesta valtakunnalliseksi keskustaidemuseoksi 16.2.1990.
Valtion taidemuseo aloitti toimintansa 1.9.1990 ja muutti korjattuun ja uudistettuun sekä kokonaan sen käyttöön annettuun Ateneum-rakennukseen vuoden 1991 alusta. Vanhan ulkomainen taide oli keskitetty Sinebrychoffin museokiinteistöön. Tämä merkitsi uuden aikakauden alkua museon toiminnassa.
Lähde: Virpi Harju, 2010. Suomen Taideyhdistys ja Suomen Taideakatemian säätiö kansallisen taide-elämän vastuunkantajina. Teoksessa: Kulttuurin rakentaja – Valtion taidemuseo 1990–2010. Toim. Virpi Harju. Valtion taidemuseo.