Kuva-arkisto
Kuvataiteen keskusarkiston kuva-arkisto on kuvataidealan laajin kuvakokoelma maassamme. Kokoelma karttuu oman dokumentointitoiminnan tuloksena, sillä Keskusarkisto taltioi kuvaamalla sekä Valtion taidemuseoiden että muiden museoiden ja yksityisten henkilöiden hallussa olevia taideteoksia ja laajemminkin taide-elämää. Tämän lisäksi merkittävä osa kokoelman karttuvasta aineistosta saadaan lahjoituksina yksityisiltä henkilöiltä tai yhteisöiltä.
Kokoelman ydin ovat sen yli puoli miljoonaa valokuvaoriginaalia, jotka ovat pääosin taideteosvalokuvia. Näiden lisäksi kokoelmiin kuuluu myös painokuvia, kutsukortteja ja julisteita sekä taiteilijoihin ja taide-elämään liittyvää kuvamateriaalia. Kuva-arkiston vanhimmat valokuvat ovat alun perin Suomen taideyhdistykselle 1860-luvulla hankittuja.
Kuvataiteen keskusarkiston toteuttamissa galleriakuvauksissa on tallennettu vuosittain noin 50 nykytaiteilijan tuotantoa. Kuvakokoelmat ovat tutkijoiden ja median käytettävissä, mutta aineistoissa on joitain materiaalikohtaisia käyttörajoituksia. Valokuvakokoelmien sisältöön voi tutustua kokoelmaluettelon avulla, ja lisätietoja kokoelmista saa arkiston henkilökunnalta.
Valokuvat luetteloidaan pääosin Valtion taidemuseon Muusa-tietokantaan, jota asiakkaat voivat käyttää keskusarkiston tiloissa. Kuvien käyttöoikeuksia myy arkiston Kuvapalvelu.
Valokuvakokoelmien kokoelmaluettelo pdf, 2339 kb